scriptor 1/2011 taantuma: pääkirjoitus

Vestigia terrent!

Muinaiskreikkalainen tarinankertoja Aisopos kertoi 2500 vuotta sitten satua ketusta ja sairasta esittävästä leijonasta. Leijona oli jäänyt sairaslepoon luolaan, johon metsän eläimet menivät vuorotellen katsomaan hänen vointiaan. Metsän kaikista eläimistä vain viekas kettu huomasi, että vaikka luolaan kulkivat monet jäljet, eivät yhdetkään tulleet sieltä pois. Horatiuksen myöhemmin kirjoittamassa latinankielisessä muunnoksessa kettu huudahtaa ”Vestigia terrent!”, jäljet pelottavat.

Scriptorin neljännen vuosikerran ensimmäisen numeron teema on taantuma. Olemme viime vuodet elänneet taloudellista taantumaa. Amerikkalaisesta asuntolainakriisistä alkanut kansainvälinen pankkeja kaatanut myrsky on vihdoin laantumassa. Lama osoitti meille, kuinka paljon olemme sidoksissa maailman toisella puolella tehtäviin päätöksiin.

Myös kulttuuri on kansainvälisempää kuin koskaan ennen. Aikamme on jatkuvan lainaamisen aikaa. Erilaiset ainekset yhdistyvät, kulttuurit sekottuvat ja eriytyvät. Muutos on suuri. Omassa kulttuurissa vieraiden aineksien näkeminen voi olla pelottavaa.

Ihminen on aina pelännyt sellaista, mikä ei ole hänelle ennastaan tuttua. Pelolla on suunnaton voima. Se ajaa meitä luopumaan rohkeudesta ja avoimuudesta. On helpompi määritellä keitä emme ole, kuin keitä olemme. Avoimuus ei kuitenkaan aina ole itseisarvo. Ihmisarvo kuuluu jokaiselle kulttuurista riippumatta.

Meidän täytyy jatkuvasti varoa olematta taantumatta pelkoon. Jotta kulttuureilla on mahdollisuus elää rinnakkain, meidän täytyy itse avata silmämme. Kun tarkastellemme itseämme ja ympäröivää maailmaa kriittisesti, vältymme taantumiselta. Meidän pitää olla valmiita tekemään itsenäisiä ratkaisuja, huomaamaan pelottavat jäljet.

Ole rohkea!
Tuure-Eerik Niemi




**

scriptor 1/2011 taantuma

SCRIPTOR 1/2011 TAANTUMA
SISÄLLYS

Pääkirjoitus
Sisällys
Vakavan vastakohta on leikki – Rosa Liksomin haastattelu
Bo Carpela in memoriam
Essee: Kirkon sisäiset taistelut vain heikentävät sitä
Essee: Maallikkosaarna
Runoja
Essee: Oletko jo päivittänyt vaatekaappisi kevääseen?
Essee: Kirkosta ja nuorista aikuisista
Runoja
Novelli: Kertomus lausumatta jääneistä runoista
20. Une nouvelle en francais: Automne
Runoja
Novelli: Yhden vuoksi
Kritiikki: Hyvinvointivaltion elämäntarina. Rosa Liksomin näytelmät Family Affairs ja Rikos
Runoja
Kritiikki: Kafka työelämässä. Pauliina Suden romaani Nostalgia
Kritiikki: Paha vai vain poliittisesti väärässä? Helsingin kaupunginteatterin Wicked-musikaali
Kritiikki: Yksinäisyys ja pelko. Monika Fagerholmin romaani Amerikkalainen tyttö
Kritiikki: Arvet eivät katoa. Bernhard Schlinkin romaani Viikonloppu
Runoja
Kolumni: Perus suomalaista taidetta




Toimitusvastaava Tuure-Eerik Niemi
Painos 150 kappaletta
Myyntipaikka Akateeminen kirjakauppa Helsingin keskusta
ISSN 1798-7865



**

Kevään kosketus

Hiihtoloman jälkeen aurinko ei enää ole talvinen vaan lämmin. Se tekee poskista punaiset ja sokaisee silmiä. Räystäiltä tippuvat vesipisarat tekevät maailman lumoavimman äänen. Ensi kertaa sitten syksyn voi herätä linnunlauluun, joka tunkeutuu kylmienkin kiviseinien välistä kirkkaana ja kuulaana.

Kevät on toivon ja odotuksen aikaa. Kun olin pieni, en pitänyt keväästä. Lumesta ei osannut oikein luopua, olihan se jännittävää ja hyvänmakuistakin. Koulussa opettajat vahtivat silmä tarkkana oppilaita, että malttaisivat pitää toppatakit pistävän kirkkaassa auringonpaisteessakin.

Katujen jääkuoret halkeavat ja sulavat. Kevät on edelleen odottamista. Kesä, auringonlaskut ja puistot, illanvietot kavereiden kanssa siintävät horisontissa. Pitenevä päivä ilahduttaa ja maailma näyttää taas uudelta ja puhtaalta, vaikka joitakuita lumien alta paljastuvat koirien ulostekasat ärsyttävät.

Joskus ikuisuuden päästä odotus taittuu suureen iloon, kun ensmmäiset koivunlehdet kurkistavat hiirenkorvilla maailmaan. Silloin on hämmästyttävän kaunista. Vaalean, viattoman vihreät puut tuntuvat henkivän elämää. Kevät on iloa, jo alusta alkaen. Räystäiltä tippuvat vesipisarat tekevät maailman lumoavimman äänen.

Tuure-Eerik Niemi

Kultaisesta leikkauksesta, jatkoa

Φ jatkuu...
Historia on lahjoittanut meille pitkän listan henkilöiden nimiä – mystikoita, filosofeja, muusikoita, tiedemiehiä, runoilijoita, taiteilijoita, valtiomiehiä, matemaatikoita ja tavallisia ihmisiä – jotka ovat suuren uteliaisuutensa vuoksi tutkineet Φ:tä toivoen löytävänsä uusia ominaisuuksia. Eräs heistä on kreikkalainen matemaatikko Eukleides Aleksandrialainen (kr. Εὐκλείδης ὁ Ἀλεξανδρεύς, 325-265 eaa.), joka käsittelee kultaista leikkausta teoksessaan Alkeet (kr. Stoikheia). Hän jakoi janan kahtia siten, että koko janan suhde suurempaan osaan on sama kuin suuremman osan suhde pienempään.
Kun tämä yksinkertainen suhde Φ muutetaan geometrisiksi muodoiksi se kuvaa lähes maagisesti monia luonnossa näkemiämme kuvioita. Arkkitehtien käytössä se saa aikaan uskomattoman symmetrisiä rakennuksia. Näemme Φ:n Egyptin pyramideissa, Ateenan Parthenonissa ja Euroopan goottilaisissa katedraaleissa; näemme Φ:n käsityöläisten työssä kautta aikojen. Näemme sen täydellisenä kuvauksena luonnon kasvun periaatteille. Lisäksi leikkauksen periaatteet voidaan todeta fundamentaalisesti tosiksi myös henkimaailmassa ja sen suhde arkipäiväiseen elämäämme näkyy meidän vartaloidemme muodossa. Jos mittaa ensin koko pituutensa ja jakaa sen sitten pituudella navasta lattiaan, vastauksen pitäisi lähentyä kultaisen leikkauksen suhdelukua. Minä olen 161 cm pitkä ja pituus navastani lattiaan on noin 96 cm, joten 161/96 = 1,677. Olen melko hyvin suhteutettu, joskaan en matemaattisesti täydellinen.
Testatkaa ihmeessä!

Kaisla Kajava

Hädästä ystävä tunnetaan

ähetin kaverilleni tässä eräänä päivänä Facebookissa viestin, jossa kyselin kuulumisia ja toivotin voimia hankalasta tilanteesta selviämiseen. Kaverini kiitti tuesta ja kertoi voivansa hyvin: hän ja hänen perheensä ovat Luojan kiitos kunnossa, mutta häntä ei haittaa, jos hän joutuu kuolemaan maansa puolesta, sillä heidän verensä ei ole halpaa.



Kaverini on egyptiläinen.



Tunnen hänet, kuinkas muutenkaan, Kreikassa viettämäni vapaaehtoisjakson kautta. Puolen vuoden aikana ehdin tavata monen monta ihmistä, joiden elämän arkipäiväisistä ongelmista olin lukenut vain lehdestä. Esimerkiksi vironvenäläinen kaverini oli vaikea saada passia ja baski-kämppikseni opetusta omalla äidinkielellään. Puhumattakaan sitten paikallisista kriiseistä. Oli absurdia istua georgialaisen tytön kanssa hotellin ravintolassa ja jutella sodasta: hän oli sattunut olemaan juuri rajan tuntumassa kriisin puhjettua, vaikka asuikin muualla, minä taas olin lukenut asiasta lehdestä ja tuohtunut asiaankuuluvasti Venäjän tyhmälle hallitukselle.



Ei minulla ole sellainen tunne, että olisin tässä jakamassa jotakin suurta. Mikään tuon kaltainen ongelma ei ole mukava eikä niistä löydy paljon jaettavaa. En minä voi ymmärtää, miltä egyptiläisestä kaveristani oikeasti tuntuu. Toivon vain, että kaikki on hänellä hyvin. Olisi kurjaa, jos hän kuolisi, maan puolesta tai maasta huolimatta, ihan sama minulle.


Ada-Maaria Hyvärinen

Kultaisesta leikkauksesta

Universumi kiehtoo ihmistä. Fyysikot lähettävät satelliitteja avaruuteen ja historioitsijat yrittävät koota vanhan maailman jäänteistä järkevän kokonaisuuden. Kaikki ovat kuitenkin samaa mieltä siitä, että elämä yksinkertaisimmillaankin on mysteeri. Tarkastellen planeettaamme ja sen ympäröimää linnunrataa ihminen yrittää luoda selitystä, jonka kykenisi ymmärtämään. Tiedonjanoinen kansakunta olisi tyytyväinen, jos löytyisi salainen koodi tai formula, jonka avulla saatettaisiin selittää jonkinlainen universaali totuus.

Kultaisen leikkauksen avulla tähän löytyy vastaus. Vertailun ja matemaattisten suhteiden kieltä käyttäen sovellamme kultaisen leikkauksen lakia elämän mysteereissä asettamalla
suuremman pienemmän viereen ja esittäen ne yhdessä kokonaisuutena. Tällöin
syntyy täydellisen harmonian ja symmetrian suhde.


Kultainen leikkaus voidaan ilmaista yksinkertaisesti janan avulla. Se saadaan, kun jana
jaetaan kahteen osaan siten, että lyhyemmän osan suhde pidempään osaan on sama
kuin pidemmän osan suhde koko janaan. Kultaista leikkausta voidaan myös kuvata
numerosarjana, joka suurenee laskemalla yhteen aina kaksi edellistä lukua.
Mutta mitä tämä tarkoittaa? Niille, joiden on vaikea ymmärtää lukuja ja
geometriaa se tarkoittaa, että on olemassa matemaattisesti todistettavissa oleva
suhde, joka synnyttää jakson kaikkialla luonnossa olevia muotoja ja kappaleita.
Samat muodot ja kappaleet ovat käytössä luonnossa sekä kaikessa ihmisen käden
työssä, joten kultainen leikkaus voidaan suoraan kääntää esimerkiksi
taiteilijoiden käyttämäksi suhteeksi heidän maalatessaan.

Matemaattisen suhteen tarkoitus on vertailla asioita. Jokapäiväisessä maailmassa käyttämämme
prosentit ja murtoluvut ovat suhteita, jotka suuri osa meistä hallitsee ja ne ovat käytössä koko ajan. Toisena esimerkkinä suhteesta voisi olla peilikuva: seistessäsi lähellä peiliä peilikuva on suurempi, ja astuessasi taaksepäin se pienenee. Peilikuvan koko on verrannollinen henkilön etäisyyteen peilistä.

Matemaattinen kuvaus kultaiselle leikkaukselle on kreikkalainen kirjain φ (Fii) ja sen yhtälö on:

Kaisla Kajava

Maahanmuuttajista

Kävin itse kymmenen vuotta koulua, jossa suurin osa oppilaista oli ensimmäisen tai toisen polven maahanmuuttajia. Täysin suomalaisista suomalaisten vanhempien lapsistakin osa oli asunut pidempiä aikoja ulkomailla ja oli siksi paluumuuttajia. Itse olen ihan suomalainen enkä ollut silloin asunut ulkomailla koskaan. Osa maahanmuuttajista oli hyvin kiinnostunut Suomesta ja oppikin suomea hyvin, me suomalaisethan puhuimme sitä keskenämme. Osalle taas riitti samankielisten seura, ja kyllä he meidänkin kanssamme puhuivat, jos puhuimme jotakin valmiiksi yhteistä kieltä, heidän äidinkieltään yleensä. Tästä ryhmästä harva oppi suomea, hehän olisivat luultavasti Suomessa muutenkin vain muutaman vuoden, eikä suomen kieltä juuri muualla tarvitse.



Kaikesta huolimatta koulussa ei koskaan syntynyt sen suurempia ongelmia. Pyrimme oppimaan maahanmuuttajien kulttuureista ja opimme myös heidän äidinkieltään. Tietysti välillä kulttuurien kohtaamisesta syntyi kitkaa, mutta onneksi opettajakunnastakin suurin osa oli muualta kuin Suomesta, joten oppilaille ja heidän vanhemmilleen riitti runsaasti ymmärtäjiä.



Syy erikoiseen tilanteeseen löytyi siitä, että kävin Helsingin saksalaista koulua. Kaikki kertomani on silti totta. Ja saksalainenkin on maahanmuuttaja aivan yhtä lailla kuin perinteinen somali tai muu pakolainen. Moni meidän koulumme lapsista oli raahattu tähän kylmään ja pimeään maahan vasten tahtoaan ja kieltäytyi siksi opettelemasta suomea, eiväthän he olleet jäämässä. He saivat toimia kulttuurisina välittäjinä meille suomalaisille. Ne, jotka halusivat sopeutua, sopeutuivat. Muut lähtivät myöhemmin pois Suomesta. Kaikki olivat tyytyväisiä.

Ada-Maaria Hyvärinen