Kävin itse kymmenen vuotta koulua, jossa suurin osa oppilaista oli ensimmäisen tai toisen polven maahanmuuttajia. Täysin suomalaisista suomalaisten vanhempien lapsistakin osa oli asunut pidempiä aikoja ulkomailla ja oli siksi paluumuuttajia. Itse olen ihan suomalainen enkä ollut silloin asunut ulkomailla koskaan. Osa maahanmuuttajista oli hyvin kiinnostunut Suomesta ja oppikin suomea hyvin, me suomalaisethan puhuimme sitä keskenämme. Osalle taas riitti samankielisten seura, ja kyllä he meidänkin kanssamme puhuivat, jos puhuimme jotakin valmiiksi yhteistä kieltä, heidän äidinkieltään yleensä. Tästä ryhmästä harva oppi suomea, hehän olisivat luultavasti Suomessa muutenkin vain muutaman vuoden, eikä suomen kieltä juuri muualla tarvitse.
Kaikesta huolimatta koulussa ei koskaan syntynyt sen suurempia ongelmia. Pyrimme oppimaan maahanmuuttajien kulttuureista ja opimme myös heidän äidinkieltään. Tietysti välillä kulttuurien kohtaamisesta syntyi kitkaa, mutta onneksi opettajakunnastakin suurin osa oli muualta kuin Suomesta, joten oppilaille ja heidän vanhemmilleen riitti runsaasti ymmärtäjiä.
Syy erikoiseen tilanteeseen löytyi siitä, että kävin Helsingin saksalaista koulua. Kaikki kertomani on silti totta. Ja saksalainenkin on maahanmuuttaja aivan yhtä lailla kuin perinteinen somali tai muu pakolainen. Moni meidän koulumme lapsista oli raahattu tähän kylmään ja pimeään maahan vasten tahtoaan ja kieltäytyi siksi opettelemasta suomea, eiväthän he olleet jäämässä. He saivat toimia kulttuurisina välittäjinä meille suomalaisille. Ne, jotka halusivat sopeutua, sopeutuivat. Muut lähtivät myöhemmin pois Suomesta. Kaikki olivat tyytyväisiä.
Ada-Maaria Hyvärinen
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kieli. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kieli. Näytä kaikki tekstit
torstai 10. helmikuuta 2011
keskiviikko 1. joulukuuta 2010
Kielestä
Miksi kielen vaikutuksesta historiaan ei koskaan puhuta?
Historia on sarja luonnonilmiötä ja ihmisten tekoja, joista ihmisten teot ovat kiinnostavin ja vaikutukseltaan merkittävin osuus. Ihmisten teot ovat seurausta aatteista ja ajatuksista. Ihminen ajattelee kielellä. Silti koskaan ei kuule pohdittavan kielen merkitystä historiassa muuten kuin poliittiselta ja nationalistiselta kannalta. Kieli on paljon enemmän. Kieli määrää suoraan, miten miellämme jotkin asiat, halusimme sitä tai emme.
Olisiko esimerkiksi naisten asema Euroopassa ollut kautta historian erilainen, jos indoeurooppalaisissa kielissä olisi vain yksi pronomini yksin kolmannelle persoonalle? En väitä, etteikö Suomessa tai Virossa tai Unkarissa olisi myös mielletty eroja sukupuolten välille. Mutta monissa kielissä ei ole mahdollisuutta puhua henkilöistä sukupuolineutraalisti.
Nostin kreikkalaisen viisivuotiaan pojan ilmaan, mihin hän totesi innostuneena: είμαι μεγάλος, olen suuri! Oivalsin yhtäkkiä, että näin sanoessaan pojan oli pakko tajuta, että oli poika, muuten hänen olisi täytynyt käyttää feminiinimuotoista adjektiivia: μεγάλη En tiedä, miten en ollut aiemmin todella ymmärtänyt asiaa, kyllähän sukupuoli täytyy huomioida muissakin tuntemissani kielissä, saksassa, englannissa, ruotsissa, latinassa, venäjässä. Mutta vasta nyt käsitin kunnolla, kuin lapsi puhumaan oppiessaan joutuu oppimaan, että koska olen poika, puhun näin, koska tuo on tyttö, hänestä puhutaan näin, muuten en puhu kieliopillisesti oikein – tai siis samalla tavoin kuin muut.
Keskustelin aiheesta myös ranskalaisen kaverini kanssa. Saksankielentaitoisena hän kertoi ymmärtävänsä nyt, miten joidenkin ranskalaisten on niin vaikea ymmärtää neutrin olemassaoloa – sen verran kummalliselta tuntuu yrittää hahmottaa sukupuolesta riippumatonta yksikön kolmatta persoonaa. Hänestä kuulostaa hankalalta ominaisuudelta kielessä, ettei henkilön sukupuoli selviä pronominista. Kun jaoin ajatukseni kielen vaikutuksesta historiaan, hän oli kanssani heti samaa mieltä: miten muka voisi kirjoittaa lakiin, että naiset eivät saa tehdä jotakin, mutta miehet saavat, jos pronomini on sama? Totesin, että voihan käyttää sanoja mies ja nainen.
Silti olen sitä mieltä, että Euroopan historia voisi olla erilainen, jopa merkittävästi erilainen (jos naisten asema olisi ollut parempi tai jopa sama kuin miesten kautta historian, heillä olisi ollut enemmän valtaa, he olisivat vaikuttaneet poliittisiin päätöksiin, monen maan johtaja olisi ollut toinen, moni konflikti olisi ehkä päättynyt eri tavalla), jos Aristoteles olisi puhunut muinaissuomea eikä muinaiskreikkaa, oppien lapsesta asti, että jos hän haluaa olla suuri, hän on μεγάλος, ei koskaan μεγάλη.
Ada-Maaria Hyvärinen
Kirjoittaja toimii tällä hetkellä Kreikassa vapaaehtoisena paikallisessa lasten kulttuurikeskuksessa ja jakaa vapaa-aikansa ja asuntonsa 25 nuoren kanssa, jotka ovat kotoisin 13 eri Euroopan maasta.
Historia on sarja luonnonilmiötä ja ihmisten tekoja, joista ihmisten teot ovat kiinnostavin ja vaikutukseltaan merkittävin osuus. Ihmisten teot ovat seurausta aatteista ja ajatuksista. Ihminen ajattelee kielellä. Silti koskaan ei kuule pohdittavan kielen merkitystä historiassa muuten kuin poliittiselta ja nationalistiselta kannalta. Kieli on paljon enemmän. Kieli määrää suoraan, miten miellämme jotkin asiat, halusimme sitä tai emme.
Olisiko esimerkiksi naisten asema Euroopassa ollut kautta historian erilainen, jos indoeurooppalaisissa kielissä olisi vain yksi pronomini yksin kolmannelle persoonalle? En väitä, etteikö Suomessa tai Virossa tai Unkarissa olisi myös mielletty eroja sukupuolten välille. Mutta monissa kielissä ei ole mahdollisuutta puhua henkilöistä sukupuolineutraalisti.
Nostin kreikkalaisen viisivuotiaan pojan ilmaan, mihin hän totesi innostuneena: είμαι μεγάλος, olen suuri! Oivalsin yhtäkkiä, että näin sanoessaan pojan oli pakko tajuta, että oli poika, muuten hänen olisi täytynyt käyttää feminiinimuotoista adjektiivia: μεγάλη En tiedä, miten en ollut aiemmin todella ymmärtänyt asiaa, kyllähän sukupuoli täytyy huomioida muissakin tuntemissani kielissä, saksassa, englannissa, ruotsissa, latinassa, venäjässä. Mutta vasta nyt käsitin kunnolla, kuin lapsi puhumaan oppiessaan joutuu oppimaan, että koska olen poika, puhun näin, koska tuo on tyttö, hänestä puhutaan näin, muuten en puhu kieliopillisesti oikein – tai siis samalla tavoin kuin muut.
Keskustelin aiheesta myös ranskalaisen kaverini kanssa. Saksankielentaitoisena hän kertoi ymmärtävänsä nyt, miten joidenkin ranskalaisten on niin vaikea ymmärtää neutrin olemassaoloa – sen verran kummalliselta tuntuu yrittää hahmottaa sukupuolesta riippumatonta yksikön kolmatta persoonaa. Hänestä kuulostaa hankalalta ominaisuudelta kielessä, ettei henkilön sukupuoli selviä pronominista. Kun jaoin ajatukseni kielen vaikutuksesta historiaan, hän oli kanssani heti samaa mieltä: miten muka voisi kirjoittaa lakiin, että naiset eivät saa tehdä jotakin, mutta miehet saavat, jos pronomini on sama? Totesin, että voihan käyttää sanoja mies ja nainen.
Silti olen sitä mieltä, että Euroopan historia voisi olla erilainen, jopa merkittävästi erilainen (jos naisten asema olisi ollut parempi tai jopa sama kuin miesten kautta historian, heillä olisi ollut enemmän valtaa, he olisivat vaikuttaneet poliittisiin päätöksiin, monen maan johtaja olisi ollut toinen, moni konflikti olisi ehkä päättynyt eri tavalla), jos Aristoteles olisi puhunut muinaissuomea eikä muinaiskreikkaa, oppien lapsesta asti, että jos hän haluaa olla suuri, hän on μεγάλος, ei koskaan μεγάλη.
Ada-Maaria Hyvärinen
Kirjoittaja toimii tällä hetkellä Kreikassa vapaaehtoisena paikallisessa lasten kulttuurikeskuksessa ja jakaa vapaa-aikansa ja asuntonsa 25 nuoren kanssa, jotka ovat kotoisin 13 eri Euroopan maasta.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)