Tervehdys verkkovastaavalta

Viime Prinsipatuksen kokouksessa minusta tehtiin toivetteni mukaisesti verkkovastaava, vaikka en ollut edes läsnä. Tämä tarkoittaa sitä, että nyt minun tehtävänäni on järjestää ja määrätä jokainen kirjoittamaan tänne vuorollaan. Aika näyttää kuinka paljon muutoksia tulee tapahtumaan, mutta toivottavasti kirjoitustahti tulee elpymään. Ensimmäinen määräykseni verkkovastaavana oli se, että tästä lähtien blogikirjoituksia tulee keskiviikkoisin ja sunnuntaisin; meitä on jo niin paljon, että kerran viikossa on liian helppoa monelle. Prinsipatuksessa on tehty muitakin muutoksia kokousjärjestelyjen ja lehden suhteen. Seuraava lehtemme ilmestyy jo joulukuussa, ole valmiina varaamaan omasi.

Syksy on hiljalleen vaihtumassa talveksi, täällä Itä-Suomessa on jo lunta. Helsinki-ikävä on ikuinen tunne, tekee mieli päästä Aleksanterinkadulle kulkemaan silloin kun siellä on jouluvalot; Bulevardille, jonnekin kauas Punavuoren divareihin. Haluaisin astua sisään kahvilaan ja tilata ison kupillisen maitokahvia ja lukea kirjaa joka tuoksuu yksinäiseltä illalta. Niin kuin Saarikoski sen sanoi nimettömässä runossaan: ”rakastan sinua --- niin kuin yksinäistä iltaa joka tuoksuu kirjoilta”. Minä rakastan vain tunnelmaa ja kaunista materiaa.

Mutta tällä hetkellä istun Savonlinnassa työpöytäni ääressä juoden Anti-stress –yrttiteetä, joka on hieman liian makeaa mutta kuitenkin kelvollista, koska maitoa ei ole. Minulla on liian pitkä tehtävälista edessäni ja niskassa alitajuinen ääni vaatimassa lepopäivää. Luulen, että vähitellen tottelen sitä pientä ääntä ja liu’utan aivot nollille ja valitsen äidiltä lainatulta Douglas Sirk DVD-kokoelmasta jokin 50-luvun melodraaman, joka tuskin poikkeaa nykyajan draamoista kovinkaan paljon, vain muoti, näyttelijät ja asenteet ovat muuttuneet.

Lämpimiä ajatuksia toivottaen,
Elina

Kuinka käyttää hyväkseen synkkiä päiviä?

Mieliala muokkautuu ulkona vallitsevan sään kaltaiseksi helpommin kuin tahtoisimme itsellemme myöntää. Aurinkoinen kesä oli omiaan tekemään meistä onnellisia. Se oli omiaan saamaan meidät liikkeelle ja nauttimaan elämästä. Samoin oli eilen ainakin Helsinkiä piinannut sade ja pilvisyys omiaan saamaan mielen vaeltamaan surullisemmille poluille.

Valo saa meidät onnellisiksi. Se on biologiaa ja seikka jota vastaan on vaikea, mutta myös turha taistella. Valosta pitää nauttia silloin kuin sitä on. Mutta entä pimeys? Kuinka on toimittava, kun pilvet peittävät auringon ja sade piiskaa maata? Kuinka on toimittava, kun on syksy?

Siitä mikä on surullista ei välttämättä saa tehtyä iloista, onnellista. Mutta onneksi elämässämme on muitakin arvoja! Siitä mikä on surullista, voi tehdä jotain kaunista. On sanottu, itse asiassa jopa liian usein, että syksy on runoilijoiden vuodenaika. Eilinen sää oli kaikessa kurjuudessaan jotain josta saa pienellä yrittämisellä jalostettua jotain kaunista. Siitä ei välttämättä saa suoraan kirjoitettua runoa, mutta siitä saa imettyä itseensä (surumielisen) tunnelman, josta syntyy kauniita runoja. Ja jos vanhat merkit pitävät paikkansa: Jopa kauniimpia runoja kuin kesän auringosta.

Iloista tai ainakin runollista syksyn jatkoa!

Lauri

Syysahdistus

Lämpimässä syyskauden avajaiskokouksessamme määräsimme blogin kirjoitusvuorot muutamaksi kuukaudeksi eteenpäin. Koulussa äidinkielenopettaja, kuin tahalleen määrää laajempien töiden palautukset peräkkäisille viikoille, pitkän matematiikan ymmärtäminen lakkaa, historian dokumenttitehtävät...

Vanha ystävä on kahta uutta arvokkaampi! ( venäläinen sanonta) Arvelen, että monia lukiolaisia ahdistaa, niinkuin minuakin, pään päällä roikkuva tekemättä olevien tehtävien määrä. Entä ihmissuhteet? Uudet, jännittävät ihmiset vievät huomaamatta paljon aikaa, ja pian oletkin riidoissa parhaimman ystäväsi kanssa. Selvittely vie ajatukset läksyistä, vai toisinpäin, monsterilaskin on paras terapeuttisi?

Kun tekemällä tehtävät eivät vähene, puhumalla kaveruus ei tunnu pelastuvan ja syysflunssakin ahdistaa, suosittelen kävelyretkeä, vaikka Korkeasaareen.

Tsemppiä, Daria

(muutaman päivän myöhässä kirjoittanut)