tiistai 13. heinäkuuta 2010

Avajaispuhe

Prinsipatus Litterae - älkää kavahtako kankeaa latinankielistä nimeä - perustettiin juuri sen takia, että nuorilla ei ollut julkaisuväylää, jossa julkaista kirjoituksiaan. Heti perustavassa kokouksessa, joka järjestettiin keväällä 2008, päätettiin kirjallisuuslehti Scriptorin julkaisemisesta.

Scriptor on ollut pääosa kirjallisuusklubin toimintaa näinä kiirentäyteisinä kahtena ja puolena vuotena. Jokainen uusi kirjoittaja on tuonut palan uudenlaista, ja ennen kaikkea erilaista näkökulmaa toimitukseen. Ehkä näistä asioista johtuu se, että kirjallisuuslehtemme on kehittynyt jatkuvasti ja nykyään sen levikki on 120 kappaletta numerolta. Lehti on ollut myynnissä Akateemisessa kirjassa loppuvuodesta 2008 lähtien, meidät on esitelty Helsingin sanomissa ja lukuisissa muissa viestimissä.

Nyt Prinsipatus Litterae haluaa toimintaperiaatettaan tukien avata kulttuuriverkkopalvelun, joka laajentuneen. Luvassa on todellista ilotulitusta - 18 taitavan nuoren (iältään 15-21 vuotta) kirjoittajan toimesta. Jokaisella heistä on omat kiinnostuksenalueensa - jotka liikkuvat punk-musiikista klassilliseen kirjallisuuteen, abstraktista kuvataiteesta käsiterunoihin. Tervetuloa seuraamaan nuorta taidetta, nuorta taiteen tulkintaa, nuorta kulttuuria!

Tuure-Eerik Niemi, 15
Kirjallisuuslehti Scriptorin toimitusvastaava

Ei kommentteja: