keskiviikko 25. elokuuta 2010

Kuumaa teetä & jälleennäkemisiä


Noniin, saimme siis syksyn kunnolla käyntiin ensimmäisen Scriptor-tapaamisen myötä. Kesän jälkeen oli mukava nähdä taas kaikkia jotka paikalle pääsivät ja tästä syntyi myös luonnollinen silta seuraavan lehden teemaan, mikä tietenkin on jälleennäkeminen. Lehti ilmestynee Lokakuun alkupuolella, jos kaikki sujuu kuin suunniteltu, mikä nyt yleensä on aika harvinaista mutta toivokaamme.

Ajattelin kertoa teille, arvoisille lukijoillemme, meidän kokouksistamme hieman. Nehän eivät ole konservatiivisia "mennään asiaan" - tyylisiä tilaisuuksia, vaan lähinnä olemista sekä teen juomista. Meillä ei aina ole päätettävää, joten välillä vain tapaamme tapaamisen ilosta, sillä meistä on mukavaa, että on muita samanhenkisiä - tai täysin erilaisia - ihmisiä saman asian parissa.

Niinä kertoina, joina meillä on päätettävää, päättäminen saattaa kestää hetkisen, mutta ideoita lentelee suuntaan ja toiseen. Luovat ihmiset keskustelemassa jostain taiteenlajista, mikä onkaan sen parempaa ajanvietettä keskiviikkoiltapäivänä.

Seura on hyvin inspiroivaa, samoin kokoukset, joissa oppii ja saa ideoita. Tämä on mitä mahtavin keino piristää syksyistä harmautta, jutella kulttuurista tai jostain aivan muusta upeiden ihmisten kanssa.

Kokouksiin voi tulla silloin kun ehtii ja lähteä silloin kun täytyy, kukaan ei katso pahalla jos ei ole paikalla juuri "oikeaan" aikaan.

Kokoukset ovat parhainta aikaa luovaan tekemiseen tai sen suunnittelemiseen, joten minä ajattelin ryhtyä kutomaan villasukkia, sillä se onnistuu hyvin samalla kun keskustelee jostakin. Syksyllä on sitäpaitsi mukavaa puuhastella jotain villasukkien tyylistä.


Ensi viikolla teille en kirjoita minä, vaan joku muu, mutta kuulemiin ja iloista syksyä,
toivottaa Jessica

2 kommenttia:

Ada kirjoitti...

Ei liene yllätys, että tästä tekstistä mulle tuli ikävä kokouksiin. Myös villasukkien neulomista on ikävä, kun puikot jäivät Suomeen. Terveisiä rakkaat!

Samuli kirjoitti...

Näin juuri tänään prinsipatuslaisia ensi kertaa sitten heinäkuun. Inspiroiva on juuri oikea ilmaus!