torstai 17. helmikuuta 2011

Hädästä ystävä tunnetaan

ähetin kaverilleni tässä eräänä päivänä Facebookissa viestin, jossa kyselin kuulumisia ja toivotin voimia hankalasta tilanteesta selviämiseen. Kaverini kiitti tuesta ja kertoi voivansa hyvin: hän ja hänen perheensä ovat Luojan kiitos kunnossa, mutta häntä ei haittaa, jos hän joutuu kuolemaan maansa puolesta, sillä heidän verensä ei ole halpaa.



Kaverini on egyptiläinen.



Tunnen hänet, kuinkas muutenkaan, Kreikassa viettämäni vapaaehtoisjakson kautta. Puolen vuoden aikana ehdin tavata monen monta ihmistä, joiden elämän arkipäiväisistä ongelmista olin lukenut vain lehdestä. Esimerkiksi vironvenäläinen kaverini oli vaikea saada passia ja baski-kämppikseni opetusta omalla äidinkielellään. Puhumattakaan sitten paikallisista kriiseistä. Oli absurdia istua georgialaisen tytön kanssa hotellin ravintolassa ja jutella sodasta: hän oli sattunut olemaan juuri rajan tuntumassa kriisin puhjettua, vaikka asuikin muualla, minä taas olin lukenut asiasta lehdestä ja tuohtunut asiaankuuluvasti Venäjän tyhmälle hallitukselle.



Ei minulla ole sellainen tunne, että olisin tässä jakamassa jotakin suurta. Mikään tuon kaltainen ongelma ei ole mukava eikä niistä löydy paljon jaettavaa. En minä voi ymmärtää, miltä egyptiläisestä kaveristani oikeasti tuntuu. Toivon vain, että kaikki on hänellä hyvin. Olisi kurjaa, jos hän kuolisi, maan puolesta tai maasta huolimatta, ihan sama minulle.


Ada-Maaria Hyvärinen

maanantai 14. helmikuuta 2011

Kultaisesta leikkauksesta

Universumi kiehtoo ihmistä. Fyysikot lähettävät satelliitteja avaruuteen ja historioitsijat yrittävät koota vanhan maailman jäänteistä järkevän kokonaisuuden. Kaikki ovat kuitenkin samaa mieltä siitä, että elämä yksinkertaisimmillaankin on mysteeri. Tarkastellen planeettaamme ja sen ympäröimää linnunrataa ihminen yrittää luoda selitystä, jonka kykenisi ymmärtämään. Tiedonjanoinen kansakunta olisi tyytyväinen, jos löytyisi salainen koodi tai formula, jonka avulla saatettaisiin selittää jonkinlainen universaali totuus.

Kultaisen leikkauksen avulla tähän löytyy vastaus. Vertailun ja matemaattisten suhteiden kieltä käyttäen sovellamme kultaisen leikkauksen lakia elämän mysteereissä asettamalla
suuremman pienemmän viereen ja esittäen ne yhdessä kokonaisuutena. Tällöin
syntyy täydellisen harmonian ja symmetrian suhde.


Kultainen leikkaus voidaan ilmaista yksinkertaisesti janan avulla. Se saadaan, kun jana
jaetaan kahteen osaan siten, että lyhyemmän osan suhde pidempään osaan on sama
kuin pidemmän osan suhde koko janaan. Kultaista leikkausta voidaan myös kuvata
numerosarjana, joka suurenee laskemalla yhteen aina kaksi edellistä lukua.
Mutta mitä tämä tarkoittaa? Niille, joiden on vaikea ymmärtää lukuja ja
geometriaa se tarkoittaa, että on olemassa matemaattisesti todistettavissa oleva
suhde, joka synnyttää jakson kaikkialla luonnossa olevia muotoja ja kappaleita.
Samat muodot ja kappaleet ovat käytössä luonnossa sekä kaikessa ihmisen käden
työssä, joten kultainen leikkaus voidaan suoraan kääntää esimerkiksi
taiteilijoiden käyttämäksi suhteeksi heidän maalatessaan.

Matemaattisen suhteen tarkoitus on vertailla asioita. Jokapäiväisessä maailmassa käyttämämme
prosentit ja murtoluvut ovat suhteita, jotka suuri osa meistä hallitsee ja ne ovat käytössä koko ajan. Toisena esimerkkinä suhteesta voisi olla peilikuva: seistessäsi lähellä peiliä peilikuva on suurempi, ja astuessasi taaksepäin se pienenee. Peilikuvan koko on verrannollinen henkilön etäisyyteen peilistä.

Matemaattinen kuvaus kultaiselle leikkaukselle on kreikkalainen kirjain φ (Fii) ja sen yhtälö on:


Kaisla Kajava

torstai 10. helmikuuta 2011

Maahanmuuttajista

Kävin itse kymmenen vuotta koulua, jossa suurin osa oppilaista oli ensimmäisen tai toisen polven maahanmuuttajia. Täysin suomalaisista suomalaisten vanhempien lapsistakin osa oli asunut pidempiä aikoja ulkomailla ja oli siksi paluumuuttajia. Itse olen ihan suomalainen enkä ollut silloin asunut ulkomailla koskaan. Osa maahanmuuttajista oli hyvin kiinnostunut Suomesta ja oppikin suomea hyvin, me suomalaisethan puhuimme sitä keskenämme. Osalle taas riitti samankielisten seura, ja kyllä he meidänkin kanssamme puhuivat, jos puhuimme jotakin valmiiksi yhteistä kieltä, heidän äidinkieltään yleensä. Tästä ryhmästä harva oppi suomea, hehän olisivat luultavasti Suomessa muutenkin vain muutaman vuoden, eikä suomen kieltä juuri muualla tarvitse.



Kaikesta huolimatta koulussa ei koskaan syntynyt sen suurempia ongelmia. Pyrimme oppimaan maahanmuuttajien kulttuureista ja opimme myös heidän äidinkieltään. Tietysti välillä kulttuurien kohtaamisesta syntyi kitkaa, mutta onneksi opettajakunnastakin suurin osa oli muualta kuin Suomesta, joten oppilaille ja heidän vanhemmilleen riitti runsaasti ymmärtäjiä.



Syy erikoiseen tilanteeseen löytyi siitä, että kävin Helsingin saksalaista koulua. Kaikki kertomani on silti totta. Ja saksalainenkin on maahanmuuttaja aivan yhtä lailla kuin perinteinen somali tai muu pakolainen. Moni meidän koulumme lapsista oli raahattu tähän kylmään ja pimeään maahan vasten tahtoaan ja kieltäytyi siksi opettelemasta suomea, eiväthän he olleet jäämässä. He saivat toimia kulttuurisina välittäjinä meille suomalaisille. Ne, jotka halusivat sopeutua, sopeutuivat. Muut lähtivät myöhemmin pois Suomesta. Kaikki olivat tyytyväisiä.

Ada-Maaria Hyvärinen