Kävin itse kymmenen vuotta koulua, jossa suurin osa oppilaista oli ensimmäisen tai toisen polven maahanmuuttajia. Täysin suomalaisista suomalaisten vanhempien lapsistakin osa oli asunut pidempiä aikoja ulkomailla ja oli siksi paluumuuttajia. Itse olen ihan suomalainen enkä ollut silloin asunut ulkomailla koskaan. Osa maahanmuuttajista oli hyvin kiinnostunut Suomesta ja oppikin suomea hyvin, me suomalaisethan puhuimme sitä keskenämme. Osalle taas riitti samankielisten seura, ja kyllä he meidänkin kanssamme puhuivat, jos puhuimme jotakin valmiiksi yhteistä kieltä, heidän äidinkieltään yleensä. Tästä ryhmästä harva oppi suomea, hehän olisivat luultavasti Suomessa muutenkin vain muutaman vuoden, eikä suomen kieltä juuri muualla tarvitse.
Kaikesta huolimatta koulussa ei koskaan syntynyt sen suurempia ongelmia. Pyrimme oppimaan maahanmuuttajien kulttuureista ja opimme myös heidän äidinkieltään. Tietysti välillä kulttuurien kohtaamisesta syntyi kitkaa, mutta onneksi opettajakunnastakin suurin osa oli muualta kuin Suomesta, joten oppilaille ja heidän vanhemmilleen riitti runsaasti ymmärtäjiä.
Syy erikoiseen tilanteeseen löytyi siitä, että kävin Helsingin saksalaista koulua. Kaikki kertomani on silti totta. Ja saksalainenkin on maahanmuuttaja aivan yhtä lailla kuin perinteinen somali tai muu pakolainen. Moni meidän koulumme lapsista oli raahattu tähän kylmään ja pimeään maahan vasten tahtoaan ja kieltäytyi siksi opettelemasta suomea, eiväthän he olleet jäämässä. He saivat toimia kulttuurisina välittäjinä meille suomalaisille. Ne, jotka halusivat sopeutua, sopeutuivat. Muut lähtivät myöhemmin pois Suomesta. Kaikki olivat tyytyväisiä.
Ada-Maaria Hyvärinen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti