Edustan omituista ihmisalalajia kuin Partiolaisolio. Partiolaisolio viihtyy ominaisesti metsässä, toisin kuin muut homo sapiensit. Tämänkin viikonlopun vietin metsässä muutaman lajitoverini seurassa. Sitä en ole itse asiassa tehnyt vähään aikaan, mikä on sääli - tältäkin reissulta tuli varsinaisia muistoja.
Ensimmäisen yön jälkeen nimittäin meitä oli vain kolme jäljellä. Joku lähti tekemään kouluhommia, joku kotitöitä, kuka mitäkin. Pelästyin aluksi, sillä minun lisäksi jäävät olivat kaksi tyttöä, jotka ovat jonkinlaisia bestiksiä keskenään nykyään.
Menimme aikaisin nukkumaan, jo kymmeneltä, koska edellisenä yönä oli puittenteossa ja teltanpystytyksessä mennyt kovin myöhään. Kylmyydestä huolimatta emme aikoneet pitää kamiinaa palamassa koko yötä, vaan päätimme turvautua makuupussiemme ja toistemme ruumiinlämmön voittamattomaan kombinaatioon. Oli lämmin, mukava ja unelias olo.
RYSKIS! RÄISK! KOLIN-KILIN-KALIN TUUMMM!! Järkyttävä mekkala säpsähdytti minut keskellä yötä hereille. Ei kai kamiina kaatunut? Jos se olisi vielä kuuma, se olisi rinkkojen ja partiolaisolioiden menoa. Sain lampun unenpöpperöisiltä tytöiltä - ei ollut kaatunut. Mitä kummaa täällä tapahtuu, tuumin mielessäni. Samassa kattoon rysähtää jokin, joka ravisuttaa koko telttaa.
Yläpuolella olevista puista putoili lumikökkäreitä. Jäätyneitä, painavia ja meluisia. Yritimme nukkua, mutta noin kolmen tai seitsemän minuutin välein kuului uusi rysähdys. Putoamisia ei voinut mitenkään ennustaa: aina ensin oli hiiskumaton hiljaisuus ja äkkiä taas hillitön rämähdys. Päätimme puhella rauhoittaaksemme toisiamme.
Jossain vaiheessa uusia kökkäreitä ei enää tullut. Kai yläpuolella olevat puut olivat jo tyhjentyneet. Päätimme mennä nukkumaan, taas: kello näytti puolta seitsemää, mikä tarkoitti herätystä tunnin kuluttua. Ah, luonto.
T. Samuli
Kirjoittaja on keravalainen partiolainen, joka on ihan törkeen väsynyt
Ensimmäisen yön jälkeen nimittäin meitä oli vain kolme jäljellä. Joku lähti tekemään kouluhommia, joku kotitöitä, kuka mitäkin. Pelästyin aluksi, sillä minun lisäksi jäävät olivat kaksi tyttöä, jotka ovat jonkinlaisia bestiksiä keskenään nykyään.
Menimme aikaisin nukkumaan, jo kymmeneltä, koska edellisenä yönä oli puittenteossa ja teltanpystytyksessä mennyt kovin myöhään. Kylmyydestä huolimatta emme aikoneet pitää kamiinaa palamassa koko yötä, vaan päätimme turvautua makuupussiemme ja toistemme ruumiinlämmön voittamattomaan kombinaatioon. Oli lämmin, mukava ja unelias olo.
RYSKIS! RÄISK! KOLIN-KILIN-KALIN TUUMMM!! Järkyttävä mekkala säpsähdytti minut keskellä yötä hereille. Ei kai kamiina kaatunut? Jos se olisi vielä kuuma, se olisi rinkkojen ja partiolaisolioiden menoa. Sain lampun unenpöpperöisiltä tytöiltä - ei ollut kaatunut. Mitä kummaa täällä tapahtuu, tuumin mielessäni. Samassa kattoon rysähtää jokin, joka ravisuttaa koko telttaa.
Yläpuolella olevista puista putoili lumikökkäreitä. Jäätyneitä, painavia ja meluisia. Yritimme nukkua, mutta noin kolmen tai seitsemän minuutin välein kuului uusi rysähdys. Putoamisia ei voinut mitenkään ennustaa: aina ensin oli hiiskumaton hiljaisuus ja äkkiä taas hillitön rämähdys. Päätimme puhella rauhoittaaksemme toisiamme.
Jossain vaiheessa uusia kökkäreitä ei enää tullut. Kai yläpuolella olevat puut olivat jo tyhjentyneet. Päätimme mennä nukkumaan, taas: kello näytti puolta seitsemää, mikä tarkoitti herätystä tunnin kuluttua. Ah, luonto.
T. Samuli
Kirjoittaja on keravalainen partiolainen, joka on ihan törkeen väsynyt
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti