Opiskelijariennot veivät viikonloppuna mennessään ja sunnuntain blogivuoro unohtui tyystin. No, eipä kyseisestä päivästä hedelmällistä jutunaihetta olisi keksinytkään, joten onni onnettomuudessa. Itsenäisyyspäivä on huomattavasti kiinnostavampi päivä kuin tavallinen sunnuntai. Kukonlaulun aikaan heräsin ystäväni kotoa, aloittaen valmistautumisen itsenäisyyspäivän lipunnostoon kirkonmäellä. Kyseessä oli perinteinen partiotapahtuma. Minulle oli langennut vastuu lipun nostamisesta salkoon kaupungin pastorin, partiolaisten ja muiden juhlavieraiden edessä. Valitsin parikseni pahaa aavistamattoman pikku- partiolaisen jakamaan jännityksen tuoman tuskan ja paineen.
Lippu nostettiin, naru kieritettiin salon ympärille, sidottiin ja tervehdittiin. Takaa kuului vaivaantunutta naurua. Hups, siniristilippu oli kietoutunut tiukasti köyden ympärille, eikä lähtenyt kovallakaan ravistelulla irti. Päätin jättää asian sikseen ja palasimme takaisin riviin. Toinen moka paljastui. Ravistelun yhteydessä lippu jäi lähes puolitankoon. Olimme myös oma- aloitteisesti nostaneet lipun odottamatta esihuutajan käskyä: ”Nosta lippu!” Menipä vielä kuva nimellä varustettuna Keski- Uusimaahan. Mikä häpeä!
Tunnin pakkasessa värjöttelyn jälkeen talsimme auraamattomilla teillä, korkokengissä, hiukset märkinä kerhohuoneellemme, jota myös koloksi kutsutaan. Siellä vietimme perinteiset pienen porukan itsenäisyyspäivän pippalot: huoltoasemalta ostettuja pipareita ja glögiä, sekä raamatunlukua. Siitäkin huolimatta, että kaksi neljästä kuuntelijasta olivat ateisteja, nautimme rauhallisesta tuokiostamme, erityisesti Hesekielin kirjan 23. luvusta, jossa haureudesta paasataan. Vielä jonain päivänä luen kyseisen opuksen kannesta kanteen.
Vaikka itsenäisyyspäivällä on patrioottisen juhlan maine, tuskin yksikään suomalainen voi kieltää jylhän Finlandia- hymnin tai hulmuavan lipun nostattavan minkäänlaisia isänmaallisen ylpeyden tunteita. En ole nähnyt muiden valtioiden tapoja viettää itsenäisyyspäivää, mutta lyön vetoa että se eroaa suomalaisesta perinteestä. Jos eteläisissä maissa ihmiset juhlivat kaduilla ja karnevaalit raikavat, istuvat suomalaiset perheensä kanssa sisällä, polttaen sinivalkoista kynttilää ikkunalaudalla ja arvostellen linnanjuhlien pukuloistoa. Osalle päivä on entisten aikojen ja sodassa menetettyjen vainajien muistelua, toisille taas hiljaista yhdessäoloa perheen kesken. Minä en tehnyt näistä kumpaakaan, mutta nautin suuresti. Pienet asiat luovat juhlan, ja erityisesti partiolaisena minusta on aina tuntunut, että itsenäisyyspäivässä on jotakin erityistä.
Lämpimin terveisin, Annika
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti