Kaikki hyvä päättyy aikanaan. Saamme nähdä, kuinka bändit hajoavat musiikillisiin erimielisyyksiin, vaikka he vuosien yhteistyöllä ovat saaneet klassikkoja aikaan ja toimineet saumattomasti yhdessä. Ryhmiä syntyy ja kuolee. Niissä on joko kivaa tai kamalaa, meininki voi olla katossa tai pahasti väljähtynyttä.
Bändin elämänkaari on yleensä epäsuosittu alkutaival. Jossain toisen tai kolmannen levyn tienoilla bändi kuitenkin saavuttaa taiteellisesti ja usein kaupallisestikin uransa kulta-ajan, jota niin fanit kuin yhtyeen jäsenetkin myöhemmin kaiholla muistelevat.
Monesti nämä vanhat, keskenään riidoissa olevat bänditkin palaavat kymmenien vuosien kuluttua jälleen yhteen ja pitävät rahastuksen vuoksi suunnattomat reunion-kiertueet ja julkaisevat uuden levynkin, jonka Soundin toimittaja haukkuu. Ei sillä väliä - vanha porukka on jälleen kasassa.
Viimeisen vuoden ajan oman kaveriporukkani meno on tuntunut varsin väljähtyneeltä ja väkinäiseltä. Sanottakoon, että kyseessä ei ole Prinsipatus litterae -ryhmä. Emme ole tehneet niin paljon asioita yhdessä kuin ennen, ja yhteishenki on sirpaloitunut pieniin klikkeihin ja valtasuhteiden liittoumiin.
Viikonloppuna olimme kuitenkin jälleen yhdessä, suuressa joukossa. Ne, jotka eivät alun alkujaankaan olleet aktiivisimmin mukana, eivät tälläkään kertaa olleet. Yhtäkkiä tuntui, kun olisimme taas kolme vuotta nuorempia, oman bändiuramme kulta-ajassa.
Vaikka tiedän, ettei mikään palaa ennalleen, haluan uskoa, ja uskonkin, että pääsemme vielä voitokkaalle reunion-kiertueelle.
Iloisin terveisin,
Samuli
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti