Hiihtoloman jälkeen aurinko ei enää ole talvinen vaan lämmin. Se tekee poskista punaiset ja sokaisee silmiä. Räystäiltä tippuvat vesipisarat tekevät maailman lumoavimman äänen. Ensi kertaa sitten syksyn voi herätä linnunlauluun, joka tunkeutuu kylmienkin kiviseinien välistä kirkkaana ja kuulaana.
Kevät on toivon ja odotuksen aikaa. Kun olin pieni, en pitänyt keväästä. Lumesta ei osannut oikein luopua, olihan se jännittävää ja hyvänmakuistakin. Koulussa opettajat vahtivat silmä tarkkana oppilaita, että malttaisivat pitää toppatakit pistävän kirkkaassa auringonpaisteessakin.
Katujen jääkuoret halkeavat ja sulavat. Kevät on edelleen odottamista. Kesä, auringonlaskut ja puistot, illanvietot kavereiden kanssa siintävät horisontissa. Pitenevä päivä ilahduttaa ja maailma näyttää taas uudelta ja puhtaalta, vaikka joitakuita lumien alta paljastuvat koirien ulostekasat ärsyttävät.
Joskus ikuisuuden päästä odotus taittuu suureen iloon, kun ensmmäiset koivunlehdet kurkistavat hiirenkorvilla maailmaan. Silloin on hämmästyttävän kaunista. Vaalean, viattoman vihreät puut tuntuvat henkivän elämää. Kevät on iloa, jo alusta alkaen. Räystäiltä tippuvat vesipisarat tekevät maailman lumoavimman äänen.
Tuure-Eerik Niemi
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti